Rakennuttaminen

Rakennuttamisen palvelut

Osaamisemme perustana on vuosikymmenten kokemus, sillä aloitimme liiketoimintamme 1990-luvun alussa, jolloin ensimmäiset projektimme olivat omakotitalojen rakentamista. Nälkä kasvoi syödessä, ja 2000-luvun alussa siirryimme rakentamaan myös rivitaloja ja luhtitaloja sekä kokonaisia asuinalueita. Olemme rakennuttaneet kymmeniä asuntokohteita. Toteutuksesta on vastannut Rakennusliike Hjulberg Oy. Vuonna 2008 rakennuttamistoimintamme laajeni liiketiloihin, kun toteutimme ensimmäisen laajamittaisen projektimme Kuopiossa. Monissa projektissamme Puukeidas Oy on ollut tärkeässä roolissa rakennustarvikkeiden toimittajana.

Merkittävä liiketilarakentamisen merkkipaalu oli kokonaisen kauppakeskuksen (4000 m2) valmistuminen Joensuuhun 2012. Seuraava suuri kehitysaskel oli vuonna 2020, kun saneerasimme ensimmäisen julkisen sektorin kohteemme, Kemin kaupungin terveyskeskuksen.

Kemin kaupungin terveyskeskus oli saneerausprojektina mielenkiintoinen, sillä alun perin kiinteistö oli liiketilakokonaisuus, joka peruskorjattiin täysin uudenlaiseksi palvelukeskittymäksi. Mainitsemisen arvoista on myös, että tilojen vuokrasopimus solmittiin peräti 25 vuodeksi. Se kertoo omalta osaltaan luottamuksesta toimintaamme.

Kolmessa vuosikymmenessä projektiemme kirjo on ollut erittäin laaja, sillä valikoimasta löytyy terveyskeskuksen lisäksi muun muassa teollisuushalleja, ravintoloita, liikuntasali, elintarvikekauppoja sekä kymmeniä erilaisia ja erikokoisia asuntokohteita.

Ota yhteyttä

Rehellisyys maan perii

Rakennuttamisessa liiketoimintamallimme on aina sovitettu kohteen ja sen käyttötarkoituksen mukaan. Suurimmalta osin olemme myyneet rakentamamme kohteet käyttäjille, mutta meille sopii myös pitkäjänteinen omistajuus. Joissain kohteissa olemme etsineet omia arvojamme vastaavan kiinteistösijoittajan.

Meille on tärkeää avoin ja rehellinen toiminta, jonka ansiosta saamme vuokratuksi vapaina olevia tilojamme ja pääsemme toteuttamaan uusia rakennusprojekteja.

Haluamme ansaita päättäjien ja toimijoiden luottamuksen, mikä takaa meille sen, että saamme jatkossakin hyviä tontteja projektejamme varten. Kaikella tällä on se vaikutus, että saamme entistä enemmän tiedusteluja toimitiloista ja mielenkiintoisia tarjouksia kiinteistösijoituskohteista.

Lisäksi toimintamme laatu on luonut meille luotettavan maineen myös rahoittajien silmissä.